10.3.2020 Liikkumisohjelman koulutus (Lasten ja nuorten kanssa työskentelevät)
Koulutus on tarkoitettu sosiaali- ja terveystoimialan henkilöstölle, jotka työskentelevät lasten ja nuorten kanssa. Koulutuksen tavoitteena on lisätä sosiaali- ja terveysalan henkilöstön osaamista liikkumisen myönteisistä vaikutuksista sekä vähäisen liikkumisen aiheuttamista hyvinvointi- ja terveysriskeistä. Lisäksi tavoitteen on antaa konkreettisia työkaluja liikkumisen puheeksi ottoon, ohjausta asiakkaiden liikuttamiseen ja siihen motivoimiseen.
15.10.2020 Liikkumisohjelman koulutus (Työikäisten kanssa työskentelevät)
Koulutus on tarkoitettu sosiaali- ja terveystoimialan henkilöstölle, jotka työskentelevät työikäisten asiakkaiden kanssa. Koulutus soveltuu myös nuorten aikuisten kanssa työskenteleville. Koulutukseen voi osallistua myös kaupungin muiden toimialojen henkilökunta. Koulutuksen tavoitteena on lisätä sosiaali- ja terveysalan henkilöstön osaamista liikkumisen myönteisistä vaikutuksista sekä vähäisen liikkumisen aiheuttamista hyvinvointi- ja terveysriskeistä. Lisäksi tavoitteena on antaa konkreettisia työkaluja liikkumisen puheeksi ottoon, palveluohjaukseen, ohjausta asiakkaiden liikuttamiseen ja siihen motivoimiseen.
22.10.2020 Liikkumisohjelman koulutus (Ikäihmisten kanssa työskentelevät)
Koulutus on tarkoitettu sosiaali- ja terveystoimialan henkilöstölle, jotka työskentelevät ikäihmisten kanssa. Koulutukseen voi osallistua myös kaupungin muiden toimialojen henkilökuntaa. Koulutuksen tavoitteena on lisätä sosiaali- ja terveysalan henkilöstön osaamista liikkumisen myönteisistä vaikutuksista sekä vähäisen liikkumisen aiheuttamista hyvinvointi- ja terveysriskeistä. Lisäksi tavoitteena on antaa konkreettisia työkaluja liikkumisen puheeksi ottoon, ohjausta asiakkaiden liikuttamiseen ja siihen motivoimiseen.
19.9.2019 Liikkumisohjelman koulutus (Nuorten aikuisten ja työikäisten kanssa työskentelevät)
Koulutuksen tavoitteena on lisätä sosiaali- ja terveysalan henkilöstön osaamista liikkumattomuudesta ja sen aiheuttamista hyvinvointi- ja terveysriskeistä. Lisäksi tavoitteena on antaa konkreettisia työkaluja liikkumisen puheeksi ottoon, ohjausta asiakkaiden liikuttamiseen ja siihen motivoimiseen. Koulutus suunnattiin sosiaali- ja terveystoimialan henkilöstölle, jotka työskentelevät työikäisten asiakkaiden kanssa. Koulutus soveltuu myös nuorten aikuisten kanssa työskenteleville.
29.10.2019, Liikkumisohjelman koulutus (Ikäihmisten kanssa työskentelevät)
Koulutuksen tavoitteena on lisätä sosiaali- ja terveysalan henkilöstön osaamista liikkumisen myönteisistä vaikutuksista sekä vähäisen liikkumisen aiheuttamista hyvinvointi- ja terveysriskeistä. Lisäksi tavoitteena on antaa konkreettisia työkaluja liikkumisen puheeksi ottoon, ohjausta asiakkaiden liikuttamiseen ja siihen motivoimiseen. Koulutus on tarkoitettu sosiaali- ja terveystoimialan henkilöstölle, jotka työskentelevät ikäihmisten kanssa.
7.11.2019 Liikkumisohjelman koulutus (Lasten ja nuorten kanssa työskentelevät)
Koulutuksen tavoitteena on lisätä sosiaali- ja terveysalan henkilöstön osaamista liikkumisen myönteisistä vaikutuksista sekä vähäisen liikkumisen aiheuttamista hyvinvointi- ja terveysriskeistä. Lisäksi tavoitteena on antaa konkreettisia työkaluja liikkumisen puheeksi ottoon, ohjausta asiakkaiden liikuttamiseen ja siihen motivoimiseen. Koulutus on tarkoitettu sosiaali- ja terveystoimialan henkilöstölle, jotka työskentelevät lasten ja nuorten kanssa.
Vuosi 2019
Vuosi 2018
Keväällä 2021 koulutuksia ei järjestetty potilastietojärjestelmä Apotin käyttöönoton vuoksi.
Syksyn 2021 koulutus "Liikkuminen osana sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä sekä sairauksien ennaltaehkäisyä, hoitoa ja kuntoutusta" järjestetään 16.11.2021
Koulutus on tarkoitettu ensisijaisesti sosiaali- ja terveystoimialan henkilöstölle, mutta koulutukseen voi osallistua myös kaupungin muiden toimialojen henkilökuntaa. Koulutuksen tavoitteena on antaa valmiuksia liikkumisen huomioimiseksi entistä vahvemmin osana sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä, sairauksien ennaltaehkäisyä ja hoitoa sekä psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista kuntoutumista. Edelleen tavoitteena on antaa konkreettisia työkaluja liikkumisen puheeksi ottoon, ohjausta asiakkaiden liikuttamiseen ja siihen motivoimiseen.